Avopuolisoni lähti vaeltamaan Norjaan tänään kahdeksi viikoksi. Mitäköhän tästäkin vielä seuraa...

Fiilikset lähtöpäivänä huonot.

3-4 kuukautta sitten kuin hän tästä ekan kerran ilmoitti (Huom: ilmoitti, ei kysynyt voiko mennä, tai pehmitellyt että olisi menossa, vaan sanoi suoraan) menevänsä vaeltamaan, helvetti pääsi irti meillä. Sanoin etten pidä ajatuksesta, en pidä siitä ettei minulta kysytä mitään. Oloni on kuin minun mielipiteelläni ei olisi mitään merkitystä. En pidä myöskään siitä, että kun meille tekee joka kuukausi tiukkaa taloudellisesti, hän menee tuhlaamaan rahaa lentolippuihin ja mahdollisiin majoituksiin yms. Hän ei ollut kuulevinaankaan, vaan sanoi tämän olevan tärkeää hänelle. Onhan hän jo käynnyt aikasemmin 2 kertaa kävelemässä sen saman reitin, tottakai se pitää käydä kokeamassa uudestaan. Joten, sanoistani, meidän riidasta huolimatta, hän jatkoi suunnittelua ja lähti.

Ilmeisesti tämän helvetin takia en nyt tiedä hänen reissustaan yhtään mitään. En sitä kenen kanssa hän siellä on, minne he menevät, mitä he tekevät siellä 2 viikkoa... Hyvä on, en edes kysynyt asiasta mitään, luotin siihen että kyllä hän puhuu. Viimeistään automatkalla lentokentälle. Mutta ei sanaakaan. Ja tämä saa minut hulluksi.

Nyt en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Haluan (lapsellisest) kostaa tämän. Nyt mietin laittaisinko "haista pa*ka" tyylisen viestin, jossa kerron kaikki tunteeni ja annan hänelle pahan fiiliksen tai vaihtoehtoisesti pidän mykkäkoulua seuraavat pari viikkoa ja avaudun tästä vasta ikuisuuden päästä kun hän tulee kotiin.

Saas nähdä, sekalaisilla fiiliksillä aloitetaan vaelluslesken elämä. 15 päivää jäljellä, mieli kerkeää muuttua vielä moneen otteeseen..